Hirvensarvisaniainen - Platycerium bifurcatum

Keskiviikko 24.5.2017 - Merja

Tekstiin lisättävä kuva 1

Hirvensarvisaniainen Platycerium bifurcatum kuuluu kallioimarteiden heimoon ja niille tyypilliseen tapaan kasvin lehti on hieman nahkea, eikä haihduta vettä samalla lailla kuin muut saniaisiksi kutsutut kasvit. 
Kasvilla on erikoinen tapa kasvattaa ruskeita vaippalehtiä lähelle kasvualustaa. Uudet vaippalehdet kasvavat tiiviisti kiinni entisiin ja alapuolelle jäävät muodostavat maatuessaan uutta kasvualustaa kasville ja sinne kerääntyy kosteutta. Vaipalehtiä ei saa poistaa. Varsinaiset lehdet ovat kauniin harmaanvihreät ja liuskoittuneet. Pölyt lehdistä kannattaa poistaa käyttämällä kasvi suihkussa taikka suihkuttelemalla huoneenlämpöisellä vedellä. Pyyhkiminen vioittaa lehtien kaunista nukkapintaa.
Kasvi viihtyy hyvin ruukussakin, mutta sen voi myös kiinnittää kasvamaan kuperaan puunkarahkaan, jollon se tulee sitoa paikoilleen.
Kasvi on hidaskasvuinen, mutta siitä voi tulla näyttävän kokoinen.
Kasvin voit tavata trooppisilla alueilla luonnossa kuten Australiassa, Uudessa-Guineassa, Kaledoniassa ja Sundasaarilla.
Hoito: 
Sijoita kasvi valoisaan ei kuitenkaan suoraan auringon paahteeseen.
Uppokastelu on helpoin tapa kastella,koska vaippalehdet ovat yleensä esteenä yläkautta kasteltaessa. Upota kasvi hetkeksi huoneenlämpöiseen veteen ja jos mahdollista kastele kalkittomalla sadevedellä. Kestää hieman kuivuutta.
Pitää sumuttelusta.
Lannoitetaan joka toinen viikko laimealla lannoitteella (puolikkaalla annoksella) maaliskuusta syyskuuhun. Muina aikoina ei lannoiteta lainkaan.
Viihtyy ympäri vuoden huoneenlämmössä, mutta talvisin muutaman asteen lasku olisi eduksi. Ei kuitenkaan alle 15 asteen.
Uudelleen istuttaminen kannattaa tehdä vain joka kolmas vuosi. Tavallinen kukkamulta kelpaa hyvin, mutta kaikkein paras kasvualusta koostuu rahkasammaleesta, kasvuturpeesta, hiekasta ja kevytsorasta.

2 kommenttia . Avainsanat: viherkasvit, helppohoitoinen viherkasvi, kukkatrendit, viherkasvien hoito-ohjeet, hirvensarvisaniainen

Aaroninparta - Saxifraga stoloniflera

Keskiviikko 17.5.2017 - Merja

Tekstiin lisättävä kuva 1
Saxifraga eli rikkokasvien heimoon kuuluu monenlaisia kasveja. Esimerkiksi puutarhakasvina monelle tutuksi tullut patjarikko. 
Aaroninparta on alunperin kotoisin Etelä-Kiinasta ja Japanista. 
Japanissa sitä käytetäänkin monissa perinteisissä ruokalajeissa joko tuoreeltaan tai valmistettuna sekä luontaislääkkeenä.
Aaroninparta on parhaimmillaan amppelissa, koska se kasvattaa runsaasti ohuita rönsyjä joiden päähän kasvaa pikkutaimi. Niistä onkin helppo kasvattaa uusia aaroneita. Aaroninparta kukkii kotioloissakin melko herkästi. Kukkien koristearvo ei ole kovinkaan suuri, Kukat ovat pieniä, valkoisia  tai vaaleanpunaisia ja tähtimäisiä. Kukat kasvavat pystyyn kasvavan ohuen kukkavanan päähän. 
Aaroninparta on nopeakasvuinen.
Hoito:
Mitä valoisamassa paikassa kasvi on sen kauniimpi siitä tulee. Lehtien väritys säilyy paremmin. Ehkä hieman kannattaa suojata kovimmalta auringonpaahteelta keväisin ja kesällä. 
Kastele perusteellisesti jokaisella kastelu kerralla ja anna kuivahtaa kastelujen välillä. Multa ei saa päästä kuitenkaan kokonaan kuivumaan. 
Lannoita joka toinen viikko maaliskuusta syyskuuhun ja kerran kuukaudessa muina aikoina. 
Viihtyy normaalissa huoneenlämmössä, mutta talvella olisi eduksi hieman viileämpi lämpötila. Kuitenkin niin, ettei lämpö laske alle 15 astetta.
Istuta keväällä uudelleen mikäli ruukku on täyttynyt juurista. Rönsytaimet kannattaa istutta keväällä. Istuta kosteaan. Pidä lämpö noin 22 asteessa kunnes taimet ovat juurtuneet ja lähteneet kasvamaan.
Nyt meiltä löytyy tämäkin ihanuus. Tule hakemaan omasi. Tervetuloa!

1 kommentti . Avainsanat: viherkasvit, helppohoitoinen viherkasvi, kukkatrendit, viherkasvien hoito-ohjeet, aaroninparta, saxifraga stoloniflera

Pylvästyräkki - Euphorbia trigona Milii

Keskiviikko 10.5.2017 - Merja

Tekstiin lisättävä kuva 1
Pylvästyräkki Euphorbia trigona Milii
Euphorbia sukuun kuuluu monen näköisiä kasveja. Tunnetuin niistä on varmasti joulutähti. Yhteistä kaikille suvun kasveille on maitomainen neste, jota kasvista vuotaa katketessaan. Neste saattaa aiheuttaa ihoärsytystä. Monilla tyräkeillä on okat taikka piikit, joten ne sekoitetaan usein kaktuksiin.
Pylvästyräkkiä on saatavilla vihreänä sekä kuvassa olevana purppuranpunaisena lajikkeena. Pylvästyräkillä on 3-5 cm pitkät lehdet sekä kaksi puolen sentin pituista piikkiä jokaisessa lehtihangassa.
Luonnossa pylvästyräkki kasvaa Lounais-Afrikassa.
Huonekasvina se saattaa kasvaa jopa 2-3 metrin korkuiseksi, joskus jopa korkeammaksi.
Haarautuu helposti itsekseen ilman erillisiä toimenpiteitä.
Hoito:
Viihtyy parhaiten valoisassa ja aurinkoisessa paikassa, mutta viihtyy myös hajavalossa.
Kastele runsaasti jokaisella kastelu kerralla ja anna kuivahtaa perusteellisesti ennen seuraavaa kastelua. Kestää paremmin kuivuutta kuin jatkuvaa märkyyttä. Kuivuus saattaa aiheuttaa lehtien varisemista, mutta kasvattaa uudet lehdet kun kastelu taas jatkuu. Kestää ilman kastelua pitkiäkin aikoja.
Lannoitus kerran kuukaudessa kasvukauden aikana eli maaliskuusta syyskuuhun. Muina aikoina ei lannoiteta ollenkaan.
Mullavaihto tehdään keväällä jos ruukku on täyttynyt juurista. Kaktusmulta sopii parhaiten.
Nyt meiltä saatavilla pylvästyräkin purppuranpunainen muoto. Tule noutamaan omasi.
(kuva lainattu netistä)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viherkasvit, helppohoitoinen viherkasvi, kukkatrendit, viherkasvien hoito-ohjeet, pylvästyräkki, Euphorbia trigona milii

Hopea-alokasia - Alocasia sanderiana W.Bull

Keskiviikko 3.5.2017 - Merja

Tekstiin lisättävä kuva 1
Hopea-alokasia - Alocasia sanderiana W.Bull
(kuva lainattu netistä)
Juurakkovehkoja löytyy useita erilaisia. Hopea-alokasia on suosituin juurakkovehka meillä täällä Suomessa. Todennäköisesti sopivan kompaktin kokonsa sekä dramaattisen ulkonäkönsä vuoksi. Lehdet ovat kuin lohikäärmeen siivet. Tummanpuhuvat valkoisin ruodein. Kivan erilainen olomuodoltaan sekä väritykseltään kaiken vihreän joukossa.
Alunperin kasvi on löydetty jo vuonna 1894. Luonnossa voit kohdata kasvin kahdessa paikassa Filippiineillä Mindanao saarella. Kummatkin alueet on määritelty suojelualueiksi, mutta ilmeisesti ne ei toimi ihan niinkuin pitäisi. Kasvi on harvinainen luonnossa. Paikallisväestö on käyttänyt kasvia hoitona päänsärkyyn. 
Hoito:
Hopea-alokasia kestää mielestäni hieman paremmin kuivumista, kuin vihreälehtiset sukulaisensa. Talvella kannattaa antaa kuivahtaa ainakin muutaman viikon ajan. Muulloin suositellaan tasaista kosteutta.
Pitää lämmöstä, mutta ei suoranaisesta auringon paahteesta. Viihtyy parhaiten puolivarjossa.
Pitää sumuttelusta, kuten kaikki vehkakasvit.
Lannoitetaan kerran kuukaudessa kasvukauden aikana eli maaliskuusta syyskuuhun.
Keväällä mullanvaihdon yhteydessä voi juurakon jakaa, jos niin haluaa.
Kuten muidenkin vehkojen kanssa kannataa lehtiä pois leikatessa, taikka juurakkoa jakaessa käyttää hanskoja. Neste joka kasvista erittyy saatta aiheuttaa ärsytysoireita.
Vihreälehtiset juurakkovehkat pitävät puolivarjosta, lämmöstä sekä kosteudesta. Kookaina ja mahtavan näköisinä sopivatkin hyvin tilaviin koteihin. Niitä käytetään ulkoistutuksissa mm. Malesian lämmössä, jossa niihin itse olen törmännyt. Saatavuus Suomessa aika heikko. Silloin tällöin on saattanut olla saatavilla.
Tämäkin ihanuus nyt saatavilla meiltä!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viherkasvit, helppohoitoinen viherkasvi, kukkatrendit, viherkasvien hoito-ohjeet, Hopea-alokasia, Alocassia

Kultaköynnös - Epipremnum pinnatum "Aureum"

Keskiviikko 26.4.2017 - Merja

Kuvahaun tulos haulle epipremnum aureum

Luonnossa kultaköynnös on puissa kasvava liaani. Versot voivat olla useiden metrien pituiset. Luonnossa lehdet voivat kasvaa jopa 50 cm mittaisiksi. Kotioloissa noin 10 cm mittaisiksi. Kasvi on kotoisin Salomonsaarilta Uudesta-Guineasta.

Kultaköynnöksestäkin on jalostettu toinen toistaa ihanampia värimuotoja. Löytyy vihreää, valko vihreää, kelta vihreää ja limeä. Valon määrä vaikuttaa lehtien väriin monivärisillä. Mitä valoisammassa kasvi on sitä laikukkaammat lehdet. Pimeämmässä lehdet saattavat muuttua kokonaan vihreiksi.

Ihana ja helppohoitoinen kasvi.

Hoito:

Tulee toimeen melko heikossakin valossa. Mutta silloin monivärisien lehtien väri muuttuu vihreäksi. Ei kestä suoraa auringonvaloa.

Kastele perusteellisesti jokaisella kastelukerralla.

Anna mullan kuivahtaa jokaisen kastelukerran välillä.

Pitää sumuttamisesta.

Lannoita kerran viikossa maaliskuusta syyskuuhun. Muina aikoina kerran kuukaudessa.

Vaihda multa maaliskuussa, mikäli juuret ovat täyttäneet ruukun.

 Tule ja hae omasi meiltä. Tervetuloa!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viherkasvit, helppohoitoinen viherkasvi, kukkatrendit, viherkasvien hoito-ohjeet

Anopinkeihäs-Sansiveria skyline

Lauantai 22.4.2017 - Merja

Sansiveria sukuun kuuluu tuttuja kasveja mm. anopinkieli ja anopinhammas. Sukuun kuuluvat kasvit ovat kestävimpiä viherkasvejamme. Suku on kotoisin trooppisesta Länsi- Afrikasta.

Anopinkeihäs ei ole niin tuttu, mutta siitäkin jalostetaan koko ajan mielenkiintoisempia uutuuksia.Kuvahaun tulos haulle sansevieria skyline

Kuten tämä, jossa keihäät sojoittaa omiin suuntiinsa. (kuva lainattu netistä) Tämä hauska uutuu saapuu liikkeeseemme sunnuntaina 23.4 tervetuloa noutamaan omasi. Normaalissa anopinkeihäässä keihäät ovat sotilaallisen suorassa osoittaen ylöspäin.

Valikoimissamme juuri nyt keltareuna-anopinkieltä, keltareuna-anopinhammasta, normaalia vihreän väristä anopinhammasta sekä normaalia anopinkeihästä. Hoito kaikille sama.

Hoito:

Viihtyy parhaiten valoisalla kasvupaikalla, mutta pärjää heikommissakin valo-olosuhteissa.

Kastele kasvualusta perusteellisesti jokaisella kastelukerralla ja anna kuivahtaa välillä.

Lannoita maaliskuusta syyskuuhun joka toinen viikko laimealla lannoitteella (noin puoli annosta). Talvella ei lannoiteta.

Mullanvaihtoon kannattaa ryhtyä vasta sitten kun ruukku on täyttynyt juurista. Siihen voi mennä useampi vuosi, koska kasvi on hidaskasvuinen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viherkasvit, helppohoitoinen viherkasvi, kukkatrendit, viherkasvien hoito-ohjeet

Kultaimarre Phlebodium aureum

Keskiviikko 19.4.2017 - Merja

Aiheeseen liittyvä kuva

(Kuva lainattu netistä)

Kultaimarre kuuluu kallioimarteiden sukuun. Lehden varressa onkin sama tuntuma, kuin Suomen luonnossa kasvalalla kallioimarteellamme. Kasvi ei kuitenkaan ole erityisen läheinen sukulainen sille. Samaa kestävyyttä niistä myös löytyy.

Helppohoitoisin saniainen mitä tiedän. Mökillä hieman alhaisemmassa lämpötilassa kestää viikkoja kastelematta. Ei kyllä ehkä ole niin rehevä kuin tasaisemmalla kastelulla olevat. Sopeutuu monenlaisiin olosuhteisiin, vaikka luonnossa tykkää kasvaa epifyyttinä.

Kultaimarteen voi luonnossa kohdata Karibialla, Etelä-Amerikan sademetsissä tai Floridan soilla.

Hentojen lehtien harmaasinivihreä väri kiinnittää huomion. Eihän tämän värisiä viherkasveja juuri olekkaan. Hieman vahamainen pinta lehdissä estää haihduttamista ja kastelun suhteen kasvi ei ole ollenkaan niin vaativa, kuin muut vastaavat.

Kasvia on eri lähteiden mukaan käytetty lääkinnässä mm. yskään, Alzheimerin tautiin, dementiaan, psoriakseen sekä valkopälveen.

Saattaa kasvaa huonekasvina 90-120 cm korkeaksi ja 60 cm leveäksi. Myydään yleensä ruukussa, mutta soveltuu hyvin myös amppelikasviksi lehtien kauniin kaarevuuden vuoksi.

Ruukuksi soveltuu parhaiten laakea matala astia, jossa juurakko mahtuu suikertelemaan.

Ei ota nokkiinsa vaikka huonoksi menneitä lehtiä karsii.

Hoito:

Mielellään tasainen kosteus. Mahdollisuuksien mukaan kalkittomalla vedellä (sadevesi)

Suositellaan sumuttelua, vaikka mielestäni kestää aika hyvin kuivaakin ilmaa

Kasvukaudella maaliskuusta syyskuuhun lannoitusta joka toinen viikko

Mukavan kokoiset yksilöt nyt kaupassamme vain 9 € tervetuloa noutamaan omasi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viherkasvit, helppohoitoinen viherkasvi, kukkatrendit

Ihana kevät aurinko ja puhtaat ikkunat suorastaan huutavat seurakseen upeita viherkasveja

Tiistai 18.4.2017 klo 13.55 - Merja

Näytetään 20170320_114233.jpg

Kevät on uudistumisen aikaa. Moni meistä innostuu auringon paisteessa ikkunoiden pesusta ja katsomaan kotiaan muutenkin tarkemmin.

Kun ikkunan pesu urakka on ohi ja itseään onnitellen nostaa talven pimeimpien aikojen kurjistamat viherkasvit takaisin ikkunalle, fengsuit menee heti pieleen. Ilo puhtaista ikkunoista katoaa. Sitä kääntelee, vääntelee, karsii ja kuoputtaa kukkasia ja miettii tulisiko näistä vielä näyttäviä. Lannoituskin on unohtunut aloittaa maaliskuussa niinkuin olisi pitänyt.

Minä ja moni muu päättääkin tässä vaiheessa uusia viherkasvejaan. Olemmehan sen ansainneet.

Kaupassamme on aina laaja valikoima viherkasveja. Näin keväällä olemme innostuneet laajentamaan valikoimaamme vielä enemmän ja etsimään erikoisuuksia. Viikottain saamme uusia kasveja. Kokoa ja näköä löytyy sekä pienempiikin tiloihin sopivia ihanuuksia.

Ostamalla meiltä saat ammattilaisilta ohjeet oikeaan hoitoon ja näin saat viherkasveistasi pitempiaikaisia ystäväviä.

Hoito ohjeita eri kasveille saa jatkossa myös täältä blogista. Niihin on helppo palata milloin vain.

Tervetuloa noutamaan ihanat viherkasvit kotiisi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viherkasvit, helppohoitoinen viherkasvi, kukkatrendit

Trendikkäät ilmakasvit

Torstai 13.4.2017 klo 13.26 - Merja

Upeat trendikkäät ilmakasvit nyt meiltä.

Ilmakasvit ovat saavuttaneet suuren suosion graafisen ulkomuotonsa sekä helppohoitoisuutensa vuoksi. Tyylikkäistä ilmakasveista on jokaisen helppo itse tehdä mieleisensä asetelma, taikka sen voi ostaa meiltä valmiina.

Epifyyttinä elävät tillandsia sukuun kuuluvat ilmakasvit elävät elämänsä ilman multaa ja ottavat kaikki tarvisemansa ravinteet ja veden lehtiensä kautta.

Ilmakasvin voi laittaa lasiterraarioon, lasiastiaan, lasimaljaan, shampanjalasiin, istuttaa puun juurakkoon, simpukkaan, lautaselle, ruukkuun tai pitää sellaisenaan ihan pöydällä. Mielikuvitus on vain rajana.

Hoito:

Kastelu tapahtuu sumuttamalla ilmakasvia päivän parin välein tai uppokastelemalla huoneenlämpöisellä vedellä 1-4 viikon välein riippuen huoneilman lämpötilasta ja kuivuudesta. Uppokastelu tehdään kääntämällä kasvi nurinpäin vesiastiaan vartiksi. Ravistele hieman vesiä pois ja laita kasvi omalle paikalleen. Lehtien väliin ei saa jäädä vettä seisomaan.

Lannoittaminen:

Uppokasteluveteen lisätään ripaus kukkalannoitetta ja merileväuutetta (todella vähän) tai sumutetaan sumutettavalla ilmakasveille tarkoitetulla lannoitteella joka toinen viikko.

Valo:

Viihtyvät parhaiten epäsuorassa valossa. Hopeanharmaan väriset kestävät runsasta valoa parhaitenIMG-20170407-WA0000.jpg.

1 kommentti . Avainsanat: ilmakasvit, kukkatrendit, viherkasvit, helppohoitoinen viherkasvi,